About us

DAUERSTAHL-GESELLSCHAFT Dohle & Co. KG, perustettiin nykyisessä muodossaan vuonna 1930 Hannoverissa. Yhtiö rekisteröitiin ensimmäistä kertaa vuonna 1934.

Vuosikymmenien ajan yritystoimintaan kuului jalo- ja kulutusteräksen perinteisen kaupan ohella myös vara- ja kulutusosien valmistus keraamiselle ja karkeakeraamiselle teollisuudelle. Aluksi toimitittiin ainoastaan paikallisilla osamarkkinoilla, mutta ohjelma ja tuotevalikoima kehittyivät laajemmiksi saavuttaen eri aloja ja suurkuluttajia.

DAUERSTAHL on nykyään maailmanlaajuinen yritys ja vie tuotteitaan yli 30 maahan. Meidän avullamme tuotetaan, hyödynnetään, muotoillaan ja kierrätetään erilaisia raaka-aineita.

Euroopan rajoja ei enää ole, ja joka vuosi maailman osat lähenevät toisiaan pikkuista enemmän. Meidän osaltamme se ei tarkoita ainoastaan jatkuvasti parempaa “liikevaihtoa”, vaan ennen kaikkea osaavaa, luotettavaa kumppanuutta, joka kaikessa haluaa noudattaa eettisiä arvoja ja normeja. Haluamme luoda laadultaan korkealuokkaisilla tuotteillamme ja palveluillamme sekä niiden vastaavalla välityksellä keskinäisen luottamuksen, joka mahdollistaa ennakoivan liikepolitiikan ja pitkäaikaisen ja osaavan kumppanuuden.